Hattula-Seura ry

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Hattula-Seura ry on yleishyödyllinen ja puoluepoliittisesti sitoutumaton yhdistys, joka tekee monialaista kotiseutu- ja kulttuurityötä.

Haluamme vaalia alueen omaleimaisuutta ja paikallisia erityispiirteitä sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä ja hattulalaisuutta. 

Hattula-Seura on hattulalaisten kotiseutu- ja kulttuuriyhdistys ja Hattulan historian ja kulttuurisen perinnön vaalija. 

Tavoitteena on aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön taltiointi ja esittäminen, ympäristön suojelu, maisemanhoito sekä kulttuurimatkailun edistäminen.

Teemme yhteistyötä kunnan, seurakunnan, kuntalaisten ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Yhteistyöllä saamme aikaan yhteistä hyvää.

Työmme rahoittamiseksi vuokraamme seuran omistamaa Hattula-Pirttiä kokous-, seminaari- ja juhlatilaksi.

Pirtti on valmistunut talkoovoimin 1998 ja sijaitsee Pyhän Ristin kirkon vieressä Vanajaveden rannan läheisyydessä.

Hattula-seura on perustettu vuonna 1954.

Tällä sivulla olevan esittelyvideon on kuvannut Hattulan kunta.

Hallituskokoonpano 2024

Riitta-Liisa Joutsenlahti, puheenjohtaja
Satu Rajala, varapuheenjohtaja (1.1. alkaen) ja sihteeri (21.3. alkaen)
Merja Klemola, rahastonhoitaja ja sihteeri (1.1.-20.3.)
Mari Paajanen, pirtin emäntä, pirtin varaukset
Joni Luopajärvi
Päivi Luopajärvi


(tulossa: 
Toimintakertomukset pdf-tiedostoina
Jäsenkirjeet pdf-tiedostoina)

Suomen Kotiseutuliiton jäsen -logo. Sininen kukka sinisen kuusikulmion keskellä, ympärillä ympyrän kaaressa teksti "Suomen Kotiseutuliiton Jäsen".
Hattula-Seura ry on Suomen Kotiseutuliiton jäsen.